Vihkiminen

Vihkiminen oli ehdottomasti asia, jota jännitin häissämme eniten. Pelotti, että pystynkö itkulta puhumaan, saanko sanottua "Tahdon". Mitä, jos alkaa heikottaa ja pyörryn? Mitä, jos tuleekin hikka tai kompastun pukuun tai alan nauramaan väärässä kohtaa ja liian lujaa?

Silti kirkon aulassa iskän käsipuolessa seisoessani minulla oli todella turvallinen ja varma olo. Prinsessaruusunen pärähti soimaan Helsingin vanhan kirkon uruista ja me lähdimme lipumaan hitaasti, mutta varmasti kohti alttaria. Silmät täyttyi kyynelistä, mutta kasvoilla oli maailman onnellisimman naisen hymy. Käytävää kävellessä vilkuilin vieraitamme ja välillä O:ta, joka lähti tulemaan meitä vastaan käytävälle. Hän oli mielettömän komea. Noin puolessa välissä käytävää tapahtui ns. vaihto. Halasin isiä ja jatkoimme O:n kanssa matkaamme alttarille.

Alttarilla kaasoni tuli hakemaan kimppuni ja antoi minulle samalla nenäliinan. Kuiskasimme O:n kanssa muutamat kehut toisillemme, ennen kuin pappi alkoi pitämään puhettaan. Lähes koko vihkimisen ajan pidimme toisiamme kädestä kiinni välillä pieniä katseita ja hymyjä toisillemme luoden.

Ennen kysymyksiä pappi piti puheensa, O:n veli luki raamatusta otteen ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä ja laulettiin virsi "kaiken hyvän antaja". Sitten tuli kysymysten vuoro. Saimme kuin saimmekin molemmat sanottua sen vihkimisen kannalta tärkeimmän sanan selkeästi ja kuuluvalla äänellä. Vihkisormus siunattiin ja pujotettiin sormeeni. Saimme kehotuksen suudella ja niin me teimmekin :)

Yksi vihkimisen parhaista ja kauneimmista hetkistä oli, kun kolme erittäin lahjakasta nuorta artistia esitti meille Stellan Häävalssi kappaleen. Solistin lisäksi mukana oli kitaristi ja viulisti. Erityisen tärkeän hetkestä minulle teki se, että tuo nuori mielettömän kauniisti laulanut solisti oli minulle tuttu työni kautta. Taisi olla ainut kerta, kun jouduin vihkimisen aikana pyyhkimään kyyneliä.

Musiikkiesityksen jälkeen pappi luki siunauksen avioliitolle. Yhdessä luimme myös Isä meidän rukouksen ennen kuin oli aika poistua kirkosta avioparina. Poistumis musiikiksi olimme pyytäneet kanttoria soittamaan Antti Tuiskun Hyökyaalto kappaleen. Kanttori oli löytänyt nuotit siihen ja opetteli sen meitä varten. Ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Kappale soi upeasti uruissa ja onhan siinä erittäin kaunis sanoma. Kuuntelimme urkuja hetken aikaan ennen kuin lähdimme kävelemään kohti ulko-ovia.

Pujahdimme O:n kanssa hetkeksi morsiushuoneeseen, että vieraamme pääsevät vastaanottamaan meitä kirkon portaille. Aplodien ja onnen toivotusten saattelemana kävelimme kohti autoa. Minä en tuttuun tapaani osannut käyttäytyä vaan innostuin tuulettamaan. Hääautoon päästyämme O muisti unohtaneensa champagnen kotiin. Ei haitannut yhtään, koska autonkuljettajalla oli meille kylmää vettä, jota nautiskelimme matkalla kuvaukseen samaan aikaan, kun muut vieraat siirtyivät juhlapaikalle bussilla.

Tämänkin postauksen kuvista suurimman osan on ottanut Teija Härmäaho. Ethän kopio kuvia)