sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hyvä meikkaaja ja kampaaja Helsingissä?

Apua tarvitaan!

Olen siitä erikoinen nainen, että en ole käynyt istumassa kampaajan tuolissa ehkä kahteen vuoteen. Siskoni on kampaaja ja hän on myös se, joka on tähän asti värjännyt ja leikannut hiukseni tarvittaessa.

Häihin on aikaa enää alle vuosi, pikkuhiljaa alkaa mietityttämään esim. kampaukseen ja meikkiin liittyvät asiat. Nyt olisi siis vielä hyvin aikaa käydä istumassa siellä kampaajantuolissa ja tehdä hiuksille esim. jotain hoitavia asioita ennen häitä. Ongelmana on vain se etten yhtään tiedä minne mennä..


Onko sinulla siis suositella hyviä kampaajia ja meikkaajia Helsingissä? Hääpäivän sujuvuuden kannalta olisi hyvä, että kampaaja ja meikkaaja voisivat liikkua joko hotellille tai, että liike sijaitsisi Helsingin keskustassa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sneak peak: Save The Date-kortit

Noin kuukausi takaperin laitoimme itsemme nätiksi ja tapasimme ensimmäistä kertaa meidän kuvaajan Teija Härmäahon Save The Date -kuvauksen merkeissä. Jännitti ihan pirusti, mutta heti Teijan nähdessä tuli turvallinen olo. Kuvasimme Roihuvuoren kirsikankukka puutarhassa äitienpäivän aattona. Paikka oli tosi upea, ainakin 100 kirsikkapuuta vaaleanpunaisessa kukassa <3 Vaikka paikalla oli paljon muitakin ihmisiä Teija sai ikuistettua meidät ilman lisähenkilöitä. Tunti vierähti nopeasti ja olin varma, että meistä saatiin hyviä kuvia. Kuvat saapuivat meille noin viikon kuluessa. Avasin kuvat töissä ja itku tuli. Ne olivat super ihania <3

Päästiin eilen vihdoin yhteisymmärrykseen, siitä mitä kuvia kortteihin käytetään, joten nyt voin antaa pienen maistiaisen kuvauksista. Palataan valmiisiin STD-kortteihin, kunhan ne on lähetetty.

Kuvat on ottanut Teija Härmäaho/Moodphoto. Ethän kopioi kuvia!