sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Huomenlahjaideoita tuoreelle vaimolle

Meidän häihin on aikaa alle 1kk, Jaiks!!  Vaikka kaikista tärkein lahja on herätä häiden jälkeisenä aamuna avioparina, ajattelen silti, että puolison muistaminen lahjalla on todella kaunis ele. Olenkin alkanut miettimään mitä tulevalle sulholle voisi hankkia huomenlahjaksi. Aion tietenkin hyödyntää häntä toisessa postauksessa, jossa annetaan ideoita miehen huomenlahjaan.. Josko sieltä saisi mielipiteitä omia ajatuksia tukemaan.

Huomenlahjallahan on ennenvanhaa turvattu morsiammen taloudellista asemaa mikäli hän sattuisi jäämään leskeksi. Lahja tuli siis sulhaselta morsiammelle. Kerrotaanpa sen olleen myös korvaus neitsyyden menettämisestä.  Oli miten oli, lahja saattoi 1700 -luvulla olla lehmä, torppa tai pala niittyä. Huomenlahjasta neuvoteltiin pitkälti ennen häitä ja sen antamiseen saattoi osallistua koko suku.

Huomenlahja perinne elää yhä, mutta se on muuttunut kovin. Nykyisin ei ole ollenkaan tavatonta vaihtaa lahjoja molemminpuolin. Lahjat pysyvät yllätyksenä viimeiseen saakka ja se yritetään valita mahdollisimman sopivaksi tulevalle aviopuolisolle.

Mielestäni huomenlahjan ei tarvitse maksaa miljoonia vaan mieluisan ja merkityksellisen lahjan voi löytää tai tehdä monelle kukkarolle sopivaksi. Alle olen kerännyt enemmän materiaa. Jotkut lahajavinkeistä olen itse testannut toimivaksi ja toiset taas on sellaisia lahjoja, jotka voisin mielelläni kotiuttaa minä päivänä tahansa. Jaoin lahjaideoita hieman hintaryhmiin, jotta seuraaminen olisi helpompaa.


1. Swavorski korvakorut 49€
4. Ted Baker meikkipussi 45€







1.  Michael Kors Clutch 110€
3. Pandora rannekoru (Runko alkaen 25€, helat alkaen 15€)
4. Tommy Hilfiger kiilakorkosandaalit 89,95€





1. Polar Loop Crystal aktiivisuusranneke 160€
2. Michael Kors rannekello 315€
3. Balmuir villahuivi 219€
4. KitchenAid yleiskone 490€




1. Louis Vuitton Neverfull käsilaukku noin 1000€? (ei tarkkaa tietoa hinnasta)
2. iPhone 6S 64GB 829€
3. Romanttinen pitkä viikonloppu Pariisissa
4. Kohinoor timanttiriipus 1295€


------

Siitäpä muutamia vinkkejä jakoon. Itse olisin tosi tyytyväinen myös kaikkiin hemmotteluhoitoihin, joko sulhasen tai ammattilaisen tekemänä. Kaikki pienet ja suuremmat irtiotot arjesta saa myös minun ääneni: yö hotellissa, valmiiksi tehty aamupala, illallinen fine dining ravintolassa tai kylpyläloma Långvikiin! Niistä minä tykkäisin myös kovasti.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Oman elämänsä Ulla Taalasmaa on epäonnistunut..

..nimittäin epäonnistunut salapoliisihommassa päätellessään mahdollisten polttareiden ajankohtaa. Olin toivonut, että polttaripäivä pysyisi salassa minulta. Siinä vaiheessa, kun viikot ennen häitä alkoi vähentyä, heräsi minulla suuri huoli polttareistani. Jokaiselle viikonlopulle oli sovittu jotain ohjelmaa ja samalla työnantajalla olevien ystävien työvuorot eivät näyttäneet yhtään yhteistä vapaata viikonloppua koko keväälle. Vajosin niin alas pettymykseni kanssa, että itkin O:lle kaksi viikkoa sitten saunassa sitä, miten typerää on, jos polttarit järjestetään vasta häiden jälkeen. Olen tottonut olemaan se, jolla on langat käsissä. No viikko sitten perjantaina koin suuria järkytyksen hetkiä...

Jäin viimeisenä pisteellemme töihin sulkuvuoroon ja olin sopinut, että soittelen Lync-puhelun yhdelle työkaverilleni neljän jälkeen. Olin myös viikkoa aiemmin sopinut lauantaille työpäivän yhteen tapahtumaan esimieheni kanssa. Tein normaaliin tapaan töitä, kunnes Lync pirahti. Juttelin työkaverini kanssa aluksi ihan perus kuulumisia ja sen jälkeen yritettiin alkaa vielä täsmentämään huomista työpäiväämme. Pisteellemme tuli asiakas, jota aloin palvelemaan kesken puhelun. Asiakkaan lähdettyä istuin tuoliini ja jatkoin keskustelua luurien päähän.

Seuraavista hetkistä muistikuvani on hyvin hatarat. Tajusin vain, että pisteellemme tulee iso porukka ja musiikki soi. Ehdin sekunnin aikana miettiä missä hälytin on, kunnes tajusin, että tuo porukka on minun ystäviäni! Joukkoa johti ihana Kaasoni A kädessään skumppaa ja mansikoita. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin siskoni olevan mukana lähti itkuhommat käyntiin toden teolla <3 Nopean halikierroksen jälkeen oli aika laittaa kone kiinni ja kamat kasaan. Yllätys onnistui täydellisesti. Erityisen siistiä oli, että yllätyksessä oli mukana myös meidän häiden valokuvaaja, jonka kanssa oli suunniteltu treffit viikonlopulle. Tietenkin O oli vaihtanut tärskyt toiseen ajankohtaan. Myös esimieheni antoi omanosansa vaihtelemalla työvuorojani. Hän jopa soitti lauantaina kesken lomansa minulle, että hyvinkö työnteko maistuu:) Pitkän tekstin jälkeen pääsette nauttimaan siitä hetkestä kun minut yllätettiin videomuodossa. Polttaripostaukset jatkuvat myöhemmin :)






perjantai 1. huhtikuuta 2016

Mainostilaa morsiuspuvusta!

Nyt ei huoleta enää miten saadaan budjetti pitämään. Saimme nääs loistoidean ja päätimme tarjota erilaisille firmoille mainostilaa puvustani. Pientä korvausta vastaan pukuuni laitetaan silitys- ja opelukuvina firmojen logoja ja sloganeita. Samalla päätime striimata koko häämme suorana nettiin, jotta firmat saavat mahdollisimman paljon näkyvyyttä.

Alkuperäinen kuva

Tietenkin häissämme soi myös musiikki, joten kappaleiden väleihin tarjoamme mahdollisuuden soitattaa mainoslauluja. Mikäs sen mukavampaa, kuin häätanssin jälkeen ilmoille pärähtävä Pullava -biisi?

Haluatko kuulla lisää tästä ideasta? Lisätietoja tämän linkin takaa ;)