tiistai 17. toukokuuta 2016

Hääviikko

Herranenaika miten nopeasti aika onkaan kulunut! Yhtäkkiä vietetäänkin jo meidän hääviikkoa. Viikko on ja tulee olemaan melko täynnä ohjelmaa. Maanantai alkoi kampaajalla ja jatkui iltavuorolla töissä. Sen jälkeen päätettiin vielä häämarssit ja puolenyön jälkeen uni kutsui. Tänään olin töissä aamuvarhaisesta puoli seitsemään illalla ja nyt olen yrittänyt vielä hioa aikatauluja loppuviikolle ja varmistaa, että kaikki sovittu on kunnossa lauantaille. Huomenna taas ohjelmassa on pitkä työpäivä jonka jälkeen pitää ehtiä käymään tekemässä viimeisiä ostoksia mm. karkkibuffaan ym..



Torstaina (luojankiitos) alkaa miun hääloma. Aloitan aamun menemällä kynsien geelaukseen, josta syöksyn vaihtamaan mun korviksia oikean sävyisiksi. päivä jatkuu Macaron leivosten haulla ja iltasella tehdään vielä viimeiset askartelut ja pakataan noi herkut valmiiksi lauantaille.

Perjantaina ennen kirkkoharjoitusta pitäisi pakata kaikki juhlapaikalle lähtevät tavarat helposti autoon nostettaviksi. Kirkkoharjoituksen jälkeen käydään kaasojen ja bestmanin kanssa läpi hääpäivän asioita ja sen jälkeen me siirrymme kaasojen kanssa hotellille rentoutumaan ja jännittämään huomista.

Lauantaina O ja bestman menevät heti aausta koristelemaan juhlapaikkaa sekä hakemaan kukkia. Mun kampaaja aloittaa klo 9 ja sitten se onkin menoa koko päivän. Noin klo 14:30 kirkosta astelee ulos tuore aviopari täynnä onnea <3

Kestohymy huulilla ja perhosia vatsassa. Jännittää vähän, mutta vain vähän ja silleen hyvällä tavalla.

7 kommenttia:

  1. Ihanaa hääviikkoa! Nauti! :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. On se kyllä aika ihanaa! Ja vähän myös kamalaa, mut silleen hyvällä tavalla :)

      Poista
  3. Jännää!! Ihanaa viikkoa ja häitä, täällä kieli pitkällä odotellaan postausta hääjuhlista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Postausta tulossa toivottavasti pian häiden jälkeen:)

      Poista
  4. Kiitos paljon <3 Jotenkin itsekin järkyttyi miten nopeasti tämä päivä sitten lopulta koittikaan :)

    VastaaPoista