torstai 4. helmikuuta 2016

Vihreyttä ja vehreyttä

Mä oon taas rakastunut! Tällä kertaa rakkauden kohteena ei ole Pad Thai, spänksit tai berliininmunkki vaan Eucalyptyksen oksat! Olin huomaamattani kerännyt pinterest kansiooni kuvia, joissa on Eucalyptyksen lehtiä näkyvillä. Viikonloppuna kukkakauppaan hyökätessäni näin noita oksia ja niitä oli pakko poistaa mukaan. Kaksi isoa oksaa maksoi vain 6€! Oksista lähtee mielettömän hyvä tuoksu ja ne näyttävät todella upeilta hieman harmahtavan pintansa takia.



Kokeilin asetella oksat pöydälle muhkeasti ja asetella sekaan kukkia maljakoissa sekä kynttilät siinä muodossa, kun ne tulisivat pöytiin. Keväällä alkaa vihertää ja vehertää, joten mielestäni oksat tai jokin vihreä köynnös sopisi loistavasti pöydän koristeeksi. Omassa testissäni koin oksia olevan hieman liikaa, kun ajattelee, että pöytiin tulee vielä viinipullot, vesipullot, ohjelma/menu -lappuset yms. tulpehööri.



Kokeilin sitoa oksista köynnöstä, mutta mielenkiinto loppui hieman kesken ja liitoskohdat eivät tulleet ihan sen näköiseksi kuin olisi pitänyt. Tässä versiossa vihreyttä on mielestäni ihan tarpeeksi, mutta asettelun kanssa on vähän parantamisen varaa.




Mitäs tykkäätte? Miten muut meinaavat kukittaa pöydät?

12 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! Mäkin oon suunnitellut, että pitäis tehdä oikein testikattaus niin näkis vähän mitä tyyliä häihin on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)Kannatan kyllä tuota testikattamista, omat visiot tarttee vieläkin vähän hiomista, mutta kotaan mihin päädytään lopulta :)

      Poista
  2. Tykkään! Tuo hopeanvihreä väri on jotenkin aivan hirmuisen puoleensavetävä. Näyttää tosi kauniilta! Ei tuo ensimmäinenkään kokeilu ollut mitenkään huono, tai liian runsas. Lehti on niin kaunis, että se näemmä näyttää hyvältä, miten päin sen sitten taitteleekaan. (Jee, joku muukin on hurmaantunut Pad Thaista!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä kyllä tykkään kanssa tosi paljon tuosta sävystä. Ainakin tulin siihen tulokseen, että itse en noita oksia lähde vääntelemään edellisenä päivänä, vaan se jää sitten jonkun muun tehtäväks. ps. Pad Thai on ihanaa!

      Poista
  3. Tosi ihana ja helppo idea! Kokeilitko kuinka kauan oksat kestävät ilman kosteutta? Eucalyptus on ollut tosi suosittua jo jonkin aikaa Kaliforniassa ja Australiassa, ihanaa että sitä nyt alkaa saada jo Suomestakin ihan tavallisestakin kukkakaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle :)Oksat kestivät noin pari päivää hyvänä kuivumatta ilman vettä. Mitä kuivempi oksa on, sitä huonommin se myös taipuu, joten ihan kamalan paljon aikaisemmin en niitä laittaisi pöytiin tai askartelisi köynnöksiksi. Maljakossa kestävät taas tosi kauan.

      Parisssa kukkakaupassa sanottiin, että suomalaiset yhä vieroksuvat Eucalyptusta sen erittämän tuoksun takia. Niitä menee kuulemma roskiin niin paljon, että joutuu miettimään tarkkaan kannattaako hankkia.

      Poista
  4. Mä olen kans ihastunut tuohon eucalyptykseen, jos ennen hääpäivää luonnosta ei löydy mitään ihanaa vihreää (epäilen kyllä, että heinäkuussa pitäisi löytyä) niin eucalyptys on heti seuraavana listalla. Meille tulee pulloihin ihan muutama oksa jotain vihreää ja osaan jokin kukka. Lisäksi pöydissä on kynttilöitä ja kasvatan kirkkaisiin lasipurkkeihin ohraa ajatuksella, että olen repäissyt palan juhlapaikkaamme ympäröivää peltoa purkkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä! Vihreissä oksissa ja kasveissa on se hyvä puoli, että ne ovat myös aika edullisia. Jos meidän häät olisivat pari viikkoa aiemmin, niin olisin ehkä saanut meidän kirsikkapuusta nättiä oksia pöytiin.

      Poista
  5. Nämä on kyllä kauniita Juuli! 💖

    VastaaPoista
  6. Näyttää todella kivalta! Peukku siis tällaiselle yhdistelmälle :)raikas ja hyvällä tavalla yksinkertainen! varmaan mahtuu myös, vaikka juhlapaikan pöydät olisivat kapeammat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)En muuten ottanut huomioon tuota pöytien leveyttä juhlapaikalla. Reilun viikon päästä meillä on siellä suunnittelupalaveri täytyy muistaa ottaa mitta mukaan!

      Poista