maanantai 15. elokuuta 2016

Vieraskirja muistona häistä

Nykyisin on olemassa mitä makeimpia ideoita vieraskirjaan. Me päätettiin toteuttaa vieraskirja kuva+tervehdyn muodossa. Vieraskirjapöydällä oli siis kirjan lisäksi polaroidkamera sekä helppo ohjeistus miten toimitaan sen kanssa. Kamera vuokrattiin Telefoto liikkeestä Liisankadulta. Kameran viikonloppuvuokra maksoi 30€ ja vuokra-aika oli perjantaista maanantaihin. Samasta liikkeestä ostettiin myös filmit kameraan.



Vieraskirja oli mielestäni hitti! En ainakaan ole tajunnut, että joku vieraistamme olisi jättänyt kuvan tai tervehdyksen laittamatta. Sen sijaan kirjan sivuja oli koristettu kuvien lisäksi kauniilla tervehdyksillä ja pienillä piirustuksilla. Tämä jätti meille hieman muutakin muistoksi häistämme ja vieraistamme kuin listan paikalla olleiden nimistä.


Millaisia vieraskirjoja muille pareille on tullut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti