maanantai 16. marraskuuta 2015

pöytäkoristelu kokeiluja

pohdiskeltiin jokin aika takaperin häiden pöytäkoristeita. Tuolloin molemmat tultiin yhdessä siihen tulokseen, että emme halua häihi tuikkuja, joita joutuisi vaihtamaan illan kuluessa uusiin. Sen sijaan piti löytää sopivat kipposet, joihin saadaan pienet pöytäkynttilät tai vaihtoehtoisesti kynttilät on valettu kippoihin.

Suuntasimme ihan muista syistä Ikeaan ja samalla reissulla kävimme Hong Kongissa. Heti sisään asteltuamme löysimme sopivan näköiset kipposet vieläpä melko huokeaan hintaan. 24 kynttiläkipon verran köyhempänä suuntasimme autolle. Illalla kotiin päästyäni aloin taas googlettamaan lisä kynttilöitä jo ostettujen rinnalle. Päädyin kärkkäisen nettisivuille, josta löytyi kuppiin valettuja kynttilöitä paloajaltaan 20h. Niitä napsin ostoskoriin 36 kpl ja pari päivää myöhemmin sain hakea kipposet postista kotiin.


Tänään päätin hieman testata miltä pöytäkoristelut voisivat näyttää. Pöytäliinaksi heitin kaapista valkoisen lakanan, siksi niin kovin ryppyinen. Nyt näyttää vähän liika valkoiselta, mutta kun kukkien sävyt vaihtuu ja pöytään tulee muut härpäkkeet kuten numerot, ohjelmat yms. muuttuu tunnelma hieman. Vielä ollaan vähän kahden vaihella laitetaanko jonkinmoinen kaitaliina maljakoiden ja kynttilöiden alle..





Maljakot ja kynttiläkipposet laitetaan myyntiin häiden jälkeen kesäkuun aikana, jos jotakuta kiinnostaa ;)


3 kommenttia:

  1. Oi vau! Mun mielestä ei ollenkaan liian valkoista, vaan ihanan tunnelmallista! Tosin mä nyt muutenkin rakastan valkosen sävyjä esim. sisustuksessakin :D Ryppynen pöytäliinakin on itseasiassa aika shabby chic!

    Saako udella, että mitä ne honkkarista ostetut kynttiläkipot maksoivat kappaleelta? On meinaan ihanat! Voisin kotiin pari tollasta hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 mä oon kans valkoisen rakastaja sisustaessa😍 honkkarin kynttiläkipot oli 2€/kpl, niitä oli myös vähän pienempänä jolloin hintaa taisi olla 1,5€ :)

      Poista
    2. Ei ollenkaan paha! Pitääkin käydä noutamassa parit itsellekin :D

      Poista