sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Treffit kesäkuu: Minigolffia ja ruokaa

Annoin O:lle huomenlahjaksi treffit jokaiselle ensimmäisen avioliittovuotemme kuukaudelle. Käytännössä siis 12 kirjekuorta, josta löytyy treffikutsu. Muutamat treffit on jo vietetty ja ajattelin nyt alkaa kertoilemaan hieman niistä. Jokaisen treffi kutsun yhteyteen olen myös kirjoittanut yhden asian, jota O:ssa rakastan.

Kesäkuun treffeinä olisi ollut minigolffia ja ravintolaillallinen. Kävi kuitenkin niin, että jouduin kesäkuussa kolariin, josta johtuen treffipäivänä selkä ja niska olivat niin jumissa, että hyvä kun pystyi päätä kääntämään. Syömässä kuitenkin käytiin niinkin hienosti, kuin uudistetussa Albertinkadun ristorante Denniksessä.



Vaikka ravintola ei ollutkaan ehkä kaikista hohdokkain ja treffien toinen aktiviteetti peruuntui. Oli meillä tosi kivaa. Samalla olimme todella onnellisia, että saimme syödä illallisen yhdessä. Auto-onnettomuudessani olisi nimittäin ollut eväät pahempiinkin vaurioihin. Nyt onneksi selvittiin sillä, että auto lähti lunastukseen ja minä kärsin ajoittaisista niska-hartia-selkäkivuista. Kolarin jälkeen minusta on tullut myös aikamoinen "peruutuspeilikyttä", eli aina kun vauhti hieman hidastuu, on pakko tsekata huomaako takana ajava auto myös hidastaa.


Kolarin jälkeen olen myös yrittänyt muistaa sanoa jokapäivä aina johonkin lähtiessäni kuinka paljon rakastan, koska ikinä ei voi tietää mitä päivä tuo vielä tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti